Kulttuurigaala taustagrafiikka

Suomen musiikin Hall of Fame on kunnianosoitus suomalaisen musiikin sankareille.

Kunniagalleriaan voidaan valita henkilö tai esiintyjäryhmä joka on kuulunut musiikkimaailman eliittiin tai jolla on ollut poikkeuksellinen merkitys musiikin historiassa.

Suomen musiikin Hall of Fame

Palkinnon otti vastaan Martti Heikkinen.

Kaj Chydenius, s. 16.10.1939

Säveltäjä Kaj Chydenius nousi poliittisen laululiikkeen ja näyttämömusiikin keulakuvaksi 1960–70-luvuilla. Tuhansien laulujen säveltäjän tuotanto sisältää myös ikimuistoisia kappaleita rakkauslauluista lastenlauluihin. 

Dingo, perustettu 1982

Suomirockin kultakauden keskeisiä nimiä, Dingo, aiheutti Suomessa ennennäkemätöntä fanihysteriaa 1980-luvun puolivälissä. Yhtye toi kotimaiseen musiikkikenttään omaperäisen, värikkään ja näyttävän tyylin sekä kaukomaiden romantiikkaa tihkuvia sanoituksia.  

George de Godzinsky, 5.7.1914 – 23.5.1994

Klassisesti koulutettu suomalaisen viihdemusiikin legenda George de Godzinsky oli musiikin monitoimimies toimien kapellimestarina, säveltäjänä ja muusikkona. Hänen sävelkielensä toi suomalaiseen viihdemusiikkiin kansainvälistä sointia. 

Eino Grön, s. 31.1.1939

Suomi-iskelmän legendan, Eino Grönin, ansiokas ura on alkanut jo 1950-luvulla. Olavi Virran manttelinperijäkseen nimeämä Grön on tunnettu erityisesti taitavana tangojen tulkitsijana. 

Paula Koivuniemi, s. 19.6.1947

Suomalaisen iskelmän kestosuosikin Paula Koivuniemen tumma ääni on yksi maamme ikonisimmista. 1960-luvulta alkanut pitkä ura on vienyt tanssilavoilta konserttisaleihin ja festivaaleille koko kansan viihdyttäjäksi. 

Erja Lyytinen, s. 7.7.1976 

Kansainvälisesti tunnettu laulaja-slidekitaristi on noussut blueskuningattareksi kovalla työllä ja musiikintekemisen palolla. Monipuolisesti bluesista ja rockista ammentava Lyytinen on sijoittunut useissa kansainvälisissä äänestyksissä maailman parhaiden kitaristien joukkoon. 

Pave Maijanen, 3.9.1950 – 16.1.2021

Pave Maijasen vaikutus kotimaisen musiikin kentällä oli todella laaja-alainen. Monipuolisena muusikkona ja arvostettuna tuottajana tunnettu Maijanen lukeutui 1980-luvulla Suomen suosituimpien laulajien joukkoon. 

Oskar Merikanto, 5.8.1868 – 17.2.1924

Muusikko, opettaja, kriitikko ja rakastettu säveltäjä Oskar Merikanto oli 1800–1900-lukujen taitteen keskeisiä hahmoja Suomen musiikkielämässä. Hän sävelsi ensimmäisenä johdonmukaisesti suomenkielisiin teksteihin sekä lauluja että oopperoita. 

Jorma Panula, s. 10.8.1930

Maestrojen maestro, huippuosaavien ja omaäänisten kapellimestarien opettaja Jorma Panula loi Suomen kapellimestari-ihmeen. Eteläpohjalainen kapellimestari on tunnettu Ilmajoen oopperajuhlille säveltämistä oopperoistaan ja lukuisista kansanlaulusovituksistaan. 

Annikki Tähti, 5.12.1929 – 19.6.2017

Monrepos’n puistoa muistellut Annikki Tähti johti naissolistien esiinmarssia 1950-luvulla. Balladeista tunnetun, musiikillisesti monipuolisen laulajan ura jatkui yli viisikymmentä vuotta ja nousi vielä uuteen maineeseen 2000-luvun alussa Mies vailla menneisyyttä -elokuvan myötä. 

Pakinnon otti vastaan Maarit Niiniluoto.

This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Rekisteriseloste