Kulttuurigaala taustagrafiikka

Suuri yleisö päättää voittajat kolmessa palkintokategoriassa – ”Finlandia – lukijoiden suosikit” osaksi Kulttuurigaalaa

Suomen Kirjasäätiön vuoden 2021 Finlandia-ehdokkaat julkistetaan kategorioittain 9.–11. päivinä marraskuuta, jonka jälkeen lukijoilla on mahdollisuus äänestää omia suosikkejaan näiltä tietokirjallisuuden, lasten- ja nuortenkirjallisuuden sekä kaunokirjallisuuden kotimaisten uutuuksien listoilta. Äänestyksen voittajat julkistetaan Kulttuurigaalassa, joka järjestetään 25. päivä marraskuuta Tampereella.

Varsinaiset Finlandia-palkinnot jaetaan kuusi päivää myöhemmin keskiviikkona 1.12. Helsingissä. Yle televisioi suorina lähetyksinä sekä Kulttuurigaalan että Finlandia-palkintojen jakotilaisuuden.

Kulttuurigaalassa jaetaan kunniaa ja pystejä yhteensä kymmenessä eri kategoriassa. Finlandia-ehdokkaiden äänestyksen ohella suuri yleisö pääsee valitsemaan suosikkinsa myös Vuoden kulttuuripersoona ja Vuoden kulttuuriteko -palkintoluokissa.

 

Äänestykset avautuvat lokakuun 19. päivä

Kulttuurin, yhteiskunnan ja talouselämän vaikuttajista koostuva Suuri raati äänestää puolestaan voittajat 19. lokakuuta julkistettavista ehdokkaista kolmessa palkintoluokassa, jotka ovat Kansainvälisyys, Kulttuurin hyvinvointi ja Vuoden museokaupunki. Sekä suuren raadin äänestys että yleisöäänestys alkavat Tampereella Uros Live Arenan Visit Centerissä järjestettävästä julkistamistilaisuudesta.

Gaalailta nostaa parrasvaloihin myös Elämänura- ja Tulevaisuus-palkittavat sekä Suomen, peruskoulujen kahdeksasluokkalaisten suosikit Vuoden taide-elämykseksi. Lisäksi kultaa ja kunniaa jaetaan Suomen musiikin kunniagalleriaan nimettäville alan legendoille.

Uuden Kulttuurigaalan järjestävät Kulttuuri- ja taidealan keskusjärjestö KULTA ry, Yle sekä Life Style Invest yhteistyössä Tampereen kaupungin, Veikkauksen, Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Suomen museoliiton, Serlachius-museoiden ja Suomen designmuseon sekä Sydänliiton ja Sponsor Insightin kanssa.