Koivuniemi, Rajaton, Juntunen ja Salminen esiintyvät Vuosisadan Kulttuurigaalassa

17.5.2017

Paula Koivuniemi, Rajaton, Helena Juntunen sekä Matti Salminen esiintyvät lukuisten artistien joukossa itsenäisyyden juhlavuoden lopun huipentumiin kuuluvassa Vuosisadan Kulttuurigaalassa, joka järjestetään lokakuun 18. päivä Turun Logomossa. Ennennäkemätön suomalaisen kulttuurin kavalkadi televisioidaan suorana lähetyksenä Yle TV1:ssä osana virallista Suomi100 -ohjelmakokonaisuutta. Syksyn kulttuurijuhlan katsomo- ja VIP-lippujen myynti aloitettiin tällä viikolla.

Noin sadasta yhteiskunnan ja kulttuurin vaikuttajasta koottu Kultalilja-raati äänestää kesäkuun kahdeksantena päivänä Ateneumissa Helsingissä Turun kaupunginjohtaja Aleksi Randellin johdolla neljän eri luokan palkittavista. Ministeri Lauri Tarastin johtaman palkintolautakunnan nimeämät ehdokkaat Vuosisadan kulttuuriteoksi ja kulttuurivaikuttajaksi julkistetaan viikkoa ennen Ateneumin äänestystä samoin kuin Kulttuurin kansainvälistymis ja tulevaisuus -palkintoluokkien ehdokkaat.

Äänestyksen tulokset paljastetaan lokakuussa suomalaisen kulttuurin suuressa juhlassa. Palkittaville jaetaan tunnustuksena kuvanveistäjä Wäinö Aaltosen Kultalilja-patsaan pienoismallit.

Kulttuuripersoonat julki kesäkuussa

Vuosisadan Kulttuurigaalan huipentumana palkitaan Vuosisadan kulttuuripersoona, joka ratkeaa yleisöäänestyksellä. Palkintolautakunta julkistaa kesäkuussa Ateneumin tilaisuudessa sata Suomen itsenäisyyden ajan kulttuurilegendaa kansan äänestettäväksi.

Syksyn gaalan yksi juhlallisuuksista on eurooppa-, kulttuuri- ja urheiluministeri  Sampo Terhon Suomi-palkintojen jako samoin kuin Vuosisadan kirjan ja Vuosisadan museon julkistamiset. Gaalahankkeen oikeudenhaltijoina toimivat Turun kaupunki, Veikkaus, Yle ja Life Style Invest.

Palkitsemisten ohella gaalayleisöä ja kotikatsomoa viihdyttää kevyen musiikin rytmein Suomen vanhin viihdeorkesteri Dallapé. Klassisen musiikin tunnelmia tulkitsee Turun filharmoninen orkesteri kapellimestarinaan Leif Segerstam. Viihdettä ja korkeakulttuuria monimuotoisesti yhdistävässä illassa esiintyy myös Turun Kaupunginteatteri.

 

 

Muut Ajankohtaiset

Vuosisadan Kulttuurigaalan palkintolautakunta julkisti torstaina 8.6. Ateneumissa Helsingissä ehdokkaat Vuosisadan kulttuuripersoona -yleisöäänestykseen.

Lue lisää

Vuosisadan Kulttuurigaalan palkintolautakunta julkisti torstaina 8.6. Ateneumissa Helsingissä ehdokkaat Vuosisadan kulttuuripersoona -yleisöäänestykseen.

Lue lisää

Turun Kansallinen Kirjakauppa on yksi tapahtuman yhteistyökumppaneista. Kirjakauppa on lahjoittanut yhdessä kustantajien kanssa kirjapalkintoja, joiden saajat arvotaan kaikkien Vuosisadan kulttuuripersoona -palkinnon äänestäjien kesken kuukausittain lokakuuhun saakka.

Lue lisää

Vuosisadan Kulttuurigaalan palkintolautakunta julkisti neljä ja puoli kuukautta ennen varsinaista gaalaa neljän eri palkintoluokan ehdokkaat Kultalilja-raadin äänestykseen. Yhteensä 36 ehdokasta edustaa monimuotoisesti suomalaista kulttuuria ja sen tekijöitä. Ehdokasjoukko täydentyy vielä viikon päästä sadalla nimellä, joista kansa pääsee valitsemaan äänestämällä Vuosisadan kulttuuripersoonan.

Lue lisää

Lataa Cardu-sovelluksessa Vuosisadan Kulttuurigaala -mobiilikortti kännykkääsi. Samalla saat oikeuden osallistua kuukausiarvontoihin toukokuusta 2017 alkaen.

Lue lisää

Vuosisadan Kulttuurigaalan kumppaniworkshop-tilaisuus ja palkintolautakunnan kokous pidettiin Casino Helsingin tiloissa torstaina 11.5.2017.

Lue lisää

Katso palkintolautakuntaan kuuluvat jäsenet

Lue lisää

Vuosisadan Kulttuurigaala juhlistaa 18.10.2017 Turun Logomossa Suomen laajaa kulttuuritarjontaa. Suomen museoliitto on yksi gaalan yhteistyökumppaneista.

Lue lisää

Suomalainen luovuus jalustalla Vuosisadan Kulttuurigaalassa.

Lue lisää

Kulttuurin kirjoa palkitaan itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi.

Lue lisää

Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlavuosi 2017 sykkii suomalaista kulttuuria. Yksi vuoden huipputapahtumista tulee olemaan Vuosisadan Kulttuurigaala.

Lue lisää

Hundraårsjubileet av Finlands självständighet 2017 pulserar av den finländska kulturen. Ett av årets toppevenemang kommer att vara Århundradets Kulturgala.

Lue lisää